The Seventy Years Declaration (Finnish Text)

Tammikuun 20. päivänä 2012

Natsihallinnon 70 vuotta sitten virallisesti hyväksymän “juutalaisongelman lopullisen ratkaisun” vuosipäivän johdosta me allekirjoittaneet:

 

Muistamme:

Nöyrinä ja surullisina suunnitelmaa Lopullisesta Ratkaisusta, joka virallisti ja teollisti jo käynnissä olevan Euroopan juutalaisten holokaustin

Natsien ja heidän apulaistensa Euroopan juutalaisten täystuhoon tähdänneen kansanmurhakampanjan kauheuden ja raakuuden

Että suunnitelma Lopullisesta Ratkaisusta hyväksyttiin muodollisesti puoli vuotta ennen Euroopan juutalaisten joukkoteurastusta, joka alkoi itärintamalla vuonna 1941 Operaatio Barbarossan käynnistyessä ja natsien hyökätessä Neuvostoliittoon

Että miljoonat ei-juutalaiset kärsivät monin tavoin natsien alaisuudessa ja muiden tyrannian muotojen takia Euroopassa toisen maailmansodan aikana.

 

Tunnustamme:

Natsien kampanja juutalaisten tuhoamiseksi oli filosofisesti, laadullisesti ja käytännöllisesti täysin erillinen ja erilainen kuin kaikki muut sorron muodot, joita Euroopan kansat kokivat toisen maailmansodan aikana, kuten esimerkiksi stalinismin kauhut ennen ja jälkeen sodan

Tyrmistyksemme siitä, että holokausti ei ole opettanut mitään ja kansanmurhaa esiintyy edelleen kansainvälisellä areenalla

Juutalaisten partisaanien rohkeuden heidän pelastuessaan getoista tai leireiltä ja lähtiessä taistelemaan natseja ja heidän liittolaisiaan vastaan

Euroopan valtioiden ponnistelut tunnustaa rehellisesti osallisuutensa holokaustissa

Että keskustelun kansanmurhasta Euroopassa on perustuttava YK:n yleiskokouksen määritelmään kansanmurhasta vuodelta 1948

Että antisemitismi jatkuu eri muodoissa Euroopassa ja sen ulkopuolella.

 

Torjumme:

Yritykset hämärtää holokausti kiistämällä sen ainutlaatuisuus rinnastamalla sen olevan yhdenmukainen, samanlainen tai vastaava kuin kommunismi kuten Prahan julistus vuodelta 2008 väittää

Natsien ja Neuvostoliiton rikosten rinnastamisen, koska se hämärtää molempien ainutlaatuisuuden ja uhkaa heikentää näiden erillisten kokemusten tuomat tärkeät historialliset opetukset

Yritykset kirjoittaa Euroopan historian oppikirjat uusiksi vastaamaan kaksoiskansanmurhan  (“Double Genocide”) käsitettä (natsien ja Neuvostoliiton rikokset ovat samanarvoisia tai samanlaisia)

Natsien liittolaisten, holokaustirikollisten ja yhteistyökumppaneiden ihannoinnin, kuten Waffen SS:n Virossa ja Latviassa, ja Liettuassa Liettuan Aktivistirintaman

Yritykset laillistaa tai hyväksyä rasististen ja fasististen ryhmien hakaristin julkinen käyttö

Pyrkimykset muistaa holokaustia samana päivänä kommunismin uhrien kanssa.

 

Puolustamme:

Selkeät päivät ja erilliset ohjelmat holokaustin ja muiden viime vuosisadan totalitaaristen hallintojen uhrien muistolle

EU:n jäsenvaltiot jatkavat pyrkimyksiään tunnustaa oma roolinsa Euroopan juutalaisuuden tuhoamisessa

Tarvetta käynnissä todellinen holokaustin opetus ja muistaminen kaikkialla Euroopan unionissa

Vastustaa kaikenlaista nykyajan rasismia ja syrjinnän ilmentymiä, kuten antisemitismiä, muslimien halveksuntaa, vihaa romaneja kohtaan, homofobiaa ja muita ääriliikkeiden synnyttämiä ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta.

 

Allekirjoittaneet perustajajäsenet, Euroopan parlamentin (MEP) ja EU:n kansallisten parlamenttien jäsenet:

  • Vytenis Povilas Andriukaitis, Seimasin jäsen, Liettua
  • Volker Beck, kansanedustaja, Saksa
  • Luciana Berger, kansanedustaja, Iso-Britannia
  • Vilija Blinkevičiūtė, MEP, Liettua
  • Martin Callanan, MEP, Iso-Britannia
  • Boriss Cilevičs, Saeiman jäsen, Latvia
  • Paolo De Castro, MEP, Italia
  • Paronitar Deech DBE, ylähuoneen jäsen, Iso-Britannia
  • Proinsias De Rossa, MEP, Irlanti
  • Sergejs Dolgopolovs, Saeiman jäsen, Latvia
  • Andrew Duff, MEP, Iso-Britannia
  • Louise Ellman, kansanedustaja, Iso-Britannia
  • Ioan Enciu, MEP, Romania
  • Tanja Fajon, MEP, Slovenia
  • Göran Färm, MEP, Ruotsi
  • Elisa Ferreira, MEP, Portugali
  • Knut Fleckenstein, MEP, Saksa
  • Mike Freer, kansanedustaja, Iso-Britannia
  • Ana Maria Gomes, MEP, Portugali
  • Kinga Göncz, MEP, Unkari
  • Zita Gurmai, MEP, Unkari
  • Jutta Haug, MEP, Saksa
  • Edit Herczog, MEP, Unkari
  • Stephen Hughes, MEP, Iso-Britannia
  • Vincenzo Iovine, MEP, Italia
  • Braunstonen lordi Janner, ylähuoneen jäsen, Iso-Britannia
  • Lukrezia Jochimsen, liittopäivien jäsen, Saksa
  • Karin Kadenbach, MEP, Itävalta
  • Justinas Karosas, Seimasin jäsen, Liettua
  • Evgeni Kirilov, MEP, Bulgaria
  • Jan Korte, liittopäivien jäsen, Saksa
  • Constanze Krehl, MEP, Saksa
  • Christian Lange, liittopäivien jäsen, Saksa
  • Monika Lazar, liittopäivien jäsen, Saksa
  • Jörg Leichtfried, MEP Itävalta
  • Jo Leinen, MEP, Saksa
  • Paronitar Sarah Ludford, MEP, Iso-Britannia
  • Denis Macshane, kansanedustaja, Iso-Britannia
  • John Mann, kansanedustaja, Iso-Britannia
  • Miguel Angel Martínez, MEP, Espanja
  • Linda McAvan, MEP, Iso-Britannia
  • Louis Michel, MEP, Belgia
  • Alexander Mirsky, MEP, Latvia
  • Jerzy Montag, liittopäivien jäsen, Saksa
  • Jan Mulder, MEP, Alankomaat
  • Norbert Neuser, MEP, Saksa
  • Bill Newton Dunn, MEP, Iso-Britannia
  • Matthew Offord, kansanedustaja, Iso-Britannia
  • Justas Paleckis, MEP, Liettua
  • Petra Pau, liittopäivien jäsen, Saksa
  • Marija Aušrinė Pavilionienė, Seimasin jäsen, Liettua
  • Bernhard Rapkay, MEP, Saksa
  • Frédérique Ries, MEP, Belgia
  • Niccolò Rinaldi, MEP, Italia
  • Dagmar Roth-Behrendt, MEP, Saksa
  • Julius Sabatauskas, Seimasin jäsen, Liettua
  • Olle Schmidt, MEP, Ruotsi
  • Martin Schulz, MEP, Saksa
  • Jutta Steinruck, MEP, Saksa
  • Hannes Swoboda, MEP, Itävalta
  • Algirdas Sysas, Seimasin jäsen, Liettua
  • Hannu Takkula, MEP, Suomi
  • Charles Tannock, MEP, Iso-Britannia
  • Catherine Trautmann, MEP, Ranska
  • Giommaria Uggias, MEP, Italia
  • Birute Vėsaitė, Seimasin jäsen, Liettua
  • Barbara Weiler, MEP, Saksa
  • Professori (em.) Gert Weißkirchen, liittopäivien jäsen [1976 – 2009], Saksa
  • Boris Zala, MEP, Slovakia
  • Tatjana Ždanoka, MEP, Latvia
  • Gabriele Zimmer, MEP, Saksa

 

Julistus perustuu Dovid Katzin ja Danny Ben-Moshen aloitteena DefendingHistory.com. -sivustolle kirjoittamaan tekstiin. Käännös: Leena Hietanen.

 

 

Return to Top

Comments are closed.